laituri auringonlaskussa

Kun mieli tai keho kantaa liikaa, voimme yhdessä löytää tien kohti tasapainoisempaa ja levollisempaa oloa

Yksilöterapiaa Helsingissä

teekuppi kädessä

Muutoksen tarpeen tunnistaminen

Elämässä voi tulla vaihe, jolloin tietää, että tilanteen on muututtava. Voi olla jatkuvaa uupumusta, levottomuutta, uni- tai mielialaongelmia kuten masentuneisuutta tai ahdistuneisuutta. Joskus saattaa huomata, että on aiempaa enemmän surun, vihan tai häpeän tunnetta, tai että päihteet ovat saaneet liian suuren merkityksen elämässä.

Haasteet voivat näkyä myös parisuhteessa, tai muissa sosiaalisissa tilanteissa, esimerkiksi tilanteiden välttelynä, rajattomuutena tai muilla tavoin muiden miellyttämisenä omalla kustannuksella.

Myös pitkäaikainen kuormitus, kuten jatkuva suorittaminen, kiusatuksi tuleminen tai vähemmistöasemaan liittyvä stressi voivat johtaa uupumiseen.

Keho saattaa kertoa muutoksen tarpeesta jatkuvana jännityksenä, puristuksen tunteena, selittämättömänä kipuna tai esimerkiksi iho- tai vatsaoireiden kautta.

Joskus on pelkästään epämääräinen paha olo, jolle ei ole ilmeistä syytä.

Miten yhdessä työskentelymme voi vaikuttaa?

Terapiatyöskentelyssä voimme vahvistaa itsetuntemustasi, tunnistaa arjen haasteiden taustalla vaikuttavia tekijöitä ja vaikuttaa niihin tästä hetkestä käsin. Voimme tarvittaessa työskennellä tunteiden kohtaamisen tai omien rajojen asettamisen kanssa. Voimme myös pysähtyä laajempien kysymysten äärelle: et ehkä tiedä mitä haluat, elämä tuntuu merkityksettömältä tai et koe eläväsi oman näköistä elämää.

Asioiden jakaminen ja tiedostaminen voi helpottaa oloa, ja samalla tuoda elämääsi tilaa tehdä valintoja, jotka tuntuvat oikeilta. Elämä voi sitä kautta alkaa tuntua enemmän omalta, ja energia löytää tiensä takaisin siihen, mikä on sinulle tärkeää.

Kehollinen lähestymistapa osana työskentelyäni

Osaamistani traumatietoisessa, kehoa huomioivassa työskentelyssä vahvistaa kolmivuotinen Somatic Experiencing Professional Training -koulutus, joka jatkuu vuoden 2026 loppuun saakka. Somatic Experiencing soveltuu monenlaisten kokemusten käsittelyyn, koska siinä ihminen huomioidaan kokonaisvaltaisesti, ei yksittäisen diagnoosin tai oireen kautta. Voimme hyödyntää sitä luontevana osana työskentelyä, jos näin sovimme ensimmäisten tapaamisten aikana.

Työskentelymme lähtee joka tapauksessa liikkeelle siitä, mikä on sinulle tässä hetkessä ajankohtaista. Työskentelytapa muotoutuu yksilöllisesti sinun tilanteesi ja toiveidesi mukaan.

Tervetuloa tutustumiskäynnille

Voit ottaa minuun yhteyttä sähköpostitse , puhelimitse tai Ota yhteyttä -sivun lomakkeella. Voimme keskustella lisää siitä, soveltuuko tarjoamani terapia juuri sinun tarpeeseen.

Vastaanotan asiakkaita Etelä-Haagassa, Helsingissä. Vastaanotolle on hyvät julkisen liikenteen yhteydet ja käytettävissäsi on myös ilmainen kadunvarsipysäköinti.

50 minuutin vastaanottoajan hinta on 31.12.2026 saakka 45€, tutustumiskäynti on tällä hetkellä maksuton.

Äidinkieleni on suomi, työskentelen tarvittaessa lisäksi englanniksi ja ruotsiksi.

Käynnit ovat täysin luottamuksellisia. Palvelu ei ole Kelan kustantamaa kuntoutuspsykoterapiaa, joten voit ottaa yhteyttä ja varata ajan ilman lähetettä. Käynneistä ei tehdä merkintöjä terveydenhuollon potilastietojärjestelmiin.


Lue lisää minusta ja työskentelystäni terapeuttina, Kehon ja mielen yhteydestä, Ihminen tavattavissa -terapiamuodosta sekä Somatic Experiencing -menetelmästä.

pitkospuut